Lääkäri, yhteiskunta ja yhteisö

Suomessa on ollut akateemisesti koulutettuja
lääkäreitä noin kahden ja puolen sadan vuoden
ajan. Määrä pysyi pitkään hyvin pienenä.
Lääkärikunnasta voidaan puhua 1830-luvulta
eteenpäin, jolloin lääkäreitä oli maassa kuutisenkymmentä
ja he perustivat ensimmäisen
valtakunnallisen yhdistyksensä. Lääkärikunnan
historia voidaan jaksottaa sen mukaan,
kuka sen edustajista antoi sille ”kasvot” eli
kenen kanssa kansalainen todennäköisimmin
joutui tekemisiin. Suomalaisen lääkärikunnan
historiassa erottuvat näin piirilääkärin aika
(1832–1900), kunnanlääkärin aika (1900–
72), terveyskeskuslääkärin aika (vuodesta
1972) ja keikkalääkärin aika (vuosituhannen
vaihteesta eteenpäin) (kuva 1). Eräs vaiheita
erottava seikka on lääkärikunnan muuttuva
yhteiskunnallinen asema (merkityksessä position,
ei merkityksessä status). Sitä määrittävät
lääkärin suhde yhteiskuntaan ja yhteiskuntaa
edustaviin instituutioihin, paikallisyhteisöön,
työyhteisöön ja potilaisiin. Määritelmän valossa
historiallista taustaa vasten näyttää lääkärin
yhteiskunnallinen asema olevan parhaillaankin
murroksessa.
Piirilääkäri – lääkäri keisarin
armosta
Piirilääkärit muodostivat 1800-luvulla lääkä-
rikunnan näkyvimmän osan. Ensimmäinen
Suomen maaperällä työskennellyt piirilääkäri
aloitti Vaasassa 1749. Enimmillään, vuosina
1883–1936, piirilääkäreitä oli 53. Virat lakkautettiin
1943, jolloin niiden tilalle tuli yhdeksän
hallinnollista lääninlääkärin virkaa. Piirilääkä-
rin aika – se aika, jolloin juuri piirilääkäri oli
ammattikunnan henkilöitymä – päättyi kuitenkin
jo vuosisadan vaihteessa, kun kunnanlääkärien
määrä ylitti piirilääkärien määrän.
Piirilääkärien määrä suhteessa väestöön oli mitättömän
pieni, mutta suhteessa maan lääkärikuntaan
se oli 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun
alussakin huomattava (taulukko 1).
Piirilääkärin yhteiskunnallista asemaa
määritti suhde valtioon, kruunuun. Hän oli
vakinainen valtion virkamies, keskusvallan
edustaja maakunnassa. Hän oli vannonut uskollisuudenvalan
keisarille ja saanut nimityksensä
keisarilliselta senaatilta, ja hänen työ-
tään valvoivat lääkintöhallitus (vuoteen 1878
lääkintötoimen ylihallitus) ja kuvernööri, siis
keisarin edustaja läänissä. Virka toi mukanaan
virkapalkan, virkapuvun, erilaisia etuja
sekä merkittävää ammatillista valtaa ja vastuuta.
Suuriruhtinaskunnassa kaikilla vähänkin
merkittävillä virkamiehillä oli rankiasema,
joka vastasi keisarillisen armeijan sotilasarvoa.
Rankiasemalla mitaten piirilääkäri koki
1800-luvun kuluessa huiman arvonnousun:
hän nousi vänrikin tietämiltä everstiluutnantin
rankiin, luokkaan VII (Soininen 1943).
Vuoden 1832 piirilääkärijohtosääntö heijastaa
piirilääkärin asemaa kruunun palvelijana.
Piirilääkärin päätehtävä oli vähentää kuolleisuutta,
etenkin kulkutautikuolleisuutta, ja siKatsaus
lääkäriprofession kehitykseen Suomessa
Lääkäri, yhteiskunta ja yhteisö
Suomalaisen lääkärikunnan historian voidaan
katsoa alkavan 1830-luvulta. Perusterveydenhuollon
näkökulmasta historia jakautuu neljään
jaksoon: piirilääkärin aikaan (1832–1900), kunnanlääkärin
aikaan (1900–72), terveyskeskuslääkärin
aikaan (vuodesta 1972 eteenpäin) ja
– kuten näyttää – keikkalääkärin aikaan (vuosituhannen
vaihteesta eteenpäin). Koulutuksen,
menetelmien ja potilasaineksen lisäksi on jaksosta
toiseen siirryttäessä merkittäviä muutoksia
kokenut myös lääkärin yhteiskunnallinen asema.
1545
ten edistää kansakunnan vaurastumista. Vallitsevan
merkantilistisen talousajattelun mukaan
kansakunnan mahti ja vauraus oli riippuvainen
työkykyisen väestön määrästä. Aseina kulkutauteja
vastaan olivat rokottaminen (isorokko),
eristäminen (kolera ja muut kulkutaudit)
sekä yleisen hygienian edistäminen. Samalla
piirilääkäri tuotti keskusvallan käyttöön hyö-
dyllistä tietoa väestöstä ja sen terveyteen mahdollisesti
vaikuttavista seikoista.
Paikallisyhteisössä piirilääkärillä oli erottuva
ja korkea asema. Hän erottui virka-asemansa,
sosiaalisen asemansa ja koulutuksensa nojalla
paitsi rahvaasta myös muista säätyläisistä.
1800-luvun piirilääkärin sosiaalinen status oli
jo lähtökohtaisesti suhteellisen korkea: hänen
isänsä oli useimmiten pappi tai virkamies, siis
ylempää keskiluokkaa ( Johnsson 1928). Varsinaisen
eliitin – sotilas- ja virka-aatelin, suurmaanomistajien
ja korkeimpien virkamiesten
– pojat sen sijaan hakeutuivat yleensä joko
upseerinuralle tai oikeustieteelliseen tiedekuntaan.
Talonpoikaisesta taustasta ponnistavalle
lääketieteellistä luontevampi valinta taas
oli teologinen tai filosofinen tiedekunta, joissa
koulutus oli lyhyempi ja siis halvempi. Papin ja
opettajan virkoja oli sitä paitsi tarjolla huomattavasti
enemmän kuin lääkärinvirkoja.
1800-luvun piirilääkäri, jolla oli takanaan
10–15 vuoden akateeminen koulutus, erottui
ympäristöstään myös oppineisuudellaan. Piirilääkäri
oli nimenomaan oppinut, ei pelkkä
ammattimies. Medisiinariksi pääsi vasta suoritettuaan
filosofian maisterin tutkinnon, johon
vuosisadan alkupuolella sisältyi kuulustelu
kaikissa filosofisen tiedekunnan aineissa (paitsi
itämaisissa kielissä) ja vuosisadan jälkipuolella
luonnontiedettä ja kieliä. Oppinut lääkäri
puhui monessakin merkityksessä eri kieltä
kuin etupäässä oppimattomat potilaansa.
Useimmilla 1800-luvun piirilääkäreillä ei ollut
varsinaista työyhteisöä. Kaupungeissa asuvilla
piirilääkäreillä saattoi olla paikkakunnalla
yksi kollega, kaupunginlääkäri, mutta useimmat
piirilääkärit pitivät kollegoihin yhteyttä lähinnä
kirjeitse. Täydennyskoulutus rajoittui kirjallisuuden
kierrättämiseen ja lukemiseen. Valtakunnallisten
lääkäriseurojen Finska Läkaresällskapetin
(perustettu 1835) ja Duodecimin
(perustettu 1881) kokouksiin etäällä Helsingistä
asuvat piirilääkärit pääsivät harvoin. Lähimpiä
yhteistyökumppaneita olivat yleensä papit,
jotka vastasivat väestökirjanpidosta ja antoivat
rahvaalle terveysneuvontaa, sekä rokottajat,
joita piirilääkäri ohjeisti ja valvoi. Piirilääkärin
vastuulla oli myös kätilöiden, sairashuoneiden
Kuva 1. Suomen lääkärikunnan vaiheet keskeisten edustajien mukaan.
1750 1800 1850 1900 1950 2000
Piirilääkärin
aika 1832–1900
Kunnanlääkärin
aika 1900–1972
Terveyskeskuslääkärin
aika 1972–
Keikkalääkärin aika ?
1749
Ensimmäinen
piirilääkäri
1832
Piirilääkärijohtosääntö
1882
Ensimmäinen
kunnanlääkäri
1943
Laki lääkärinhoidosta
1972
Kansanterveyslaki
Lääkäri, yhteiskunta ja yhteisö
1546
ja apteekkien valvominen sekä oikeuslääketieteellisten
ruumiinavausten tekeminen.
Potilassuhteiden laatu vaihteli huomattavasti
piirilääkärin asemapaikan, kiinnostuksen ja
rahantarpeen mukaan. Piirilääkärijohtosääntö
asetti potilastyön selkeästi toissijaiseen asemaan
suhteessa yleiseen terveydenhuoltoon:
sairaita sai hoitaa vain silloin ja siinä määrin
kuin ensisijaiset virkatehtävät sallivat. Varattomat
potilaat tuli hoitaa ilmaiseksi, muilta sai
periä palkkion. Piirilääkärillä saattoi kyllä olla
tiiviitä ja pitkiä potilassuhteita paikkakuntansa
asukkaisiin, mutta piirin etäisempien kolkkien
asukkaat eivät välttämättä koskaan tavanneet
lääkäriään. Eräs talonpoikaissäädyn pohjalaisedustaja
esimerkiksi valitti vuosien 1877–78
valtiopäivillä, että piirilääkäri nähtiin pitäjässä
vain silloin, kun tappelussa oli tullut ruumiita,
joille piti toimittaa oikeuslääketieteellinen
ruumiinavaus (Tiitta 2009).
Kunnanlääkäri – paikallisyhteisön
palvelua vuorokauden ja viikon
ympäri
Kunnanlääkärilaitoksen kehitys alkoi 1880-luvulla:
ensimmäinen kunnanlääkäri palkattiin
Viitasaarelle 1882 ja toinen Juvalle 1884. Kyseessä
on suomalaiseksi erikoinen instituutio,
sillä se kasvoi paikallistason aloitteesta ja pitkälti
sen toimesta; se pikemminkin syntyi kuin
perustettiin. Kunnanlääkärit vastasivat aitoon
kysyntään, kuten kunnanlääkärien määrän
kasvu osoittaa (kuva 2 ja TAULUKKO 2).
Kunnanlääkärilaitoskin kehittyi kuitenkin
valtion – lääkintöhallituksen ja senaatin – suojeluksessa
ja kontrollissa. Julkisista varoista
taattiin peruspalkka ja merkittävät luontaisedut,
ja kilpailua karsimalla huolehdittiin siitä,
että maksavia potilaita riitti jokaiselle, usein liiaksikin
asti. Lääkintöhallitus allekirjoitti kunnanlääkärin
virkamääräyksen, ja viranomaiset
ohjailivat työtä kiertokirjein. Lainsäädännön
piiriin kunnanlääkärin työ tuli vasta 1943, kun
1939 säädetty laki yleisestä lääkärinhoidosta
viimein tuli voimaan.
Kunnanlääkärin suhde julkiseen sektoriin
oli ambivalentti: hänen työantajansa oli kunta,
joka valitsi ja tarvittaessa erotti lääkärin ja joka
määritteli lääkärinsä taksat – lääkärien mielestä
yleensä liian pieniksi (Kauttu ja Kosonen
1985). Kunnanlääkäri nautti viran tuomasta
statuksesta, virkapalkasta ja lopulta myös
irtisanomissuojasta ja eläketurvasta. Kunta
antoi vastaanottotilan ja yleensä asunnonkin.
Toisaalta kunnanlääkäri oli vapaa ammatinharjoittaja.
Suuri osa hänen tuloistaan tuli
suoraan potilailta tutkimuksista, resepteistä,
lausunnoista ja toimenpiteistä. Hän kustansi
omat instrumenttinsa ja palkkasi sijaisensa ja
vastaanottoapulaisensa. Ammatillinen autonomia
ei järjestelyssä merkittävästi vaarantunut,
koska valtion tai kunnan harjoittama kontrolli
ulottui työn sisältöön vain poikkeuksellisesti.
Kunnanlääkäri ei ollut samassa määrin valtiovallan
etäinen ja ylhäinen edustaja kuin
1800-luvun piirilääkäri. Hänen virka-asemansa
oli vaatimattomampi ja epämääräisempi,
Taulukko 1. Piirilääkärikunnan kehitys 1750–1940 (Johnsson 1928, Tilastokeskus 1971).
Vuosi Väkiluku Lääkäreitä Piirilääkärinvirkoja
Piirilääkärien
osuus lääkärikunnasta
(%)
1750 421537 2 1 50
1800 832659 noin 20 8 40
1850 1636915 noin 75 26 34,6
1900 2712562 373 53 14,2
1910 3115197 523 53 10,1
1920 3364807 657 53 8
1930 3667067 1000 53 5,3
1940 3695600 1378 45 3,2
H. Hakosalo
KATSAUS
1547
Lääkäri, yhteiskunta ja yhteisö
ja väestön yleinen koulutustaso oli noussut.
Lääkärikoulutus oli lyhentynyt ja ammatillistunut
ja opiskelijat olivat keskimäärin peräisin
sosioekonomisesti alemmista ryhmistä. Kun
lääkäriksi opiskelevien määrä 1900-luvun
alussa alkoi lisääntyä, yhä useampi medisiinari
puhui suomea, tuli kaupunkien ulkopuolelta ja
talonpoikais- tai käsityöläisperheestä (Vuolio
1992). Vielä 1960-luvulla kunnanlääkäreistä
useampi oli peräisin maanviljelijä- ja työläiskodeista
verrattuna sairaalalääkäreihin ja tutkijoihin
(Kauttu ym. 1983). Toisaalta lääkärikoulutuksen
luonnontieteellistyminen loitonsi
lääkärin ja keskivertopotilaan ajattelutapoja
toisistaan ja lisäsi lääkärin arvovaltaa.
Kunnanlääkärin suhde paikallisyhteisöön
oli erikoislaatuinen. Toisaalta hänen työnsä
oli erittäin itsenäistä ja toisaalta hän palveli
yhteisöä ympäri vuorokauden, viikon jokaisena
päivänä. Potilaita ja sairaskäyntejä saattoi
tulla milloin tahansa. Lääkäri tarvitsi kunnasta
poistumiseen valtuuston puheenjohtajan luvan,
ja pitempien poissaolojen ajaksi hänen oli
hankittava itselleen sijainen tai sovittava avusta
naapurikunnan lääkärin kanssa.
Kunnanlääkäri oli arvostettu mutta myös
tiukan sosiaalisen kontrollin alainen. Hänet
tunsivat kaikki. Sekä pahimmat epäonnistumiset
että näyttävimmät onnistumiset tulivat
pian tunnetuiksi. Kunnanlääkärin perhe eli
samantapaisessa lasikuvussa kuin papin perhe:
asunto oli puolijulkista tilaa, ja perheen edesottamuksia
seurattiin tarkkaan. Sosiaalisessa
hierarkiassa kunnanlääkäri tuli heti rovastin
jälkeen, ja kunnallisvaltuuston ja terveyslautakunnan
itseoikeutettuna jäsenenä hän oli niin
halutessaan myös merkittävä kunnallinen vallankäyttäjä.
Työyhteisön ja etenkin ohjaavien kollegoiden
puute oli ongelma varsinkin aloittaville
kunnanlääkäreille, joilla usein oli tukenaan
vain kirjansa tai parhaassa tapauksessa kokenut
sairaanhoitaja. Sairaala oli usein kaukana,
ja sairaalalääkärien ja kunnanlääkärien suhteissa
oli jännitteitä. Etenkin 1900-luvun alkupuolella
monen miespuolisen kunnanlääkärin
ainoa työtoveri oli hänen vaimonsa, joka teki,
usein palkatta, vastaanottoapulaisen tai sairaanhoitotyötä.
Kunnansairaalaverkon laajentuminen
toi kunnanlääkärin arkeen koulutetut
sairaanhoitajat, ja sodan jälkeen rakennetuissa
terveystaloissa ottivat lääkärin lisäksi vastaan
myös kunnankätilö ja terveydenhoitaja. Kun
osa kunnista sodan jälkeen palkkasi toisenkin
lääkärin, kunnanlääkärin työtaakka keveni ja
yksinäisyys helpotti, mutta samalla hänen yhteistyötaitonsa
saattoivat joutua koetukselle.
Leimallista kunnanlääkärin työlle olivat
pitkät ja kiinteät potilassuhteet. Henkilökohtainen
vastuu potilaista oli suuri. Hoitosuhde
saattoi jatkua vuosikymmeniä ja kattaa useita
saman perheen sukupolvia. Kotikäynnit tutusKuva
2. Kunnanlääkäripiirien määrä 1882–1941 (Lavonius 1959).
Vuoden aikana perustetut
Yhteensä
1882
1884
1886
1888
1890
1892
1894
1896
1898
1900
1902
1904
1906
1908
1910
1912
1914
1916
1918
1920
1922
1924
1926
1928
1930
1932
1934
1936
1938
1940
26
83
144
190
249
263
290
240
190
140
90
40
–10
1548
tuttivat lääkärin potilaan asuinoloihin ja perheeseen.
Potilaan elinympäristön tuntemus
auttoi taudinmäärityksessä ja kompensoi siten
jonkin verran maalaisvastaanottojen diagnostisen
välineistön puutteellisuutta (Lavonius
1959, Kauttu ym. 1985, Pasternack ym. 2006,
Kunnanlääkärin työ ja elämä, julkaisematon
aineisto).
Terveyskeskuslääkäri ja tasaarvoinen
terveyskansalaisuus
Toisen maailmansodan jälkeisessä Euroopassa
terveyspalveluita alettiin pitää kansalaisoikeutena
ja koulutuksen ohella tärkeimpänä yhteiskunnallisen
kehityksen mittarina. Ihanteena
oli tasa-arvoinen ja kattava järjestelmä, joka
joustavasti saattaisi lääketieteen uudet saavutukset
kansalaisten ulottuville. Monet katsoivat,
että tämä voitiin saavuttaa parhaiten (tai
ainoastaan) verovaroilla ja valtion ohjauksessa.
Lääkärikunnan enemmistö vastusti yleensä
sellaisia uudistuksia, jotka lisäsivät julkista rahoitusta
ja valvontaa (Webster 2000).
Vaikka julkisen sektorin rooli alkoi suomalaisessakin
terveydenhuollossa korostua jo
sodan aikana ja sen jälkeen, ratkaiseva askel
kohti kattavaa julkista perusterveydenhuoltoa
otettiin kansainvälisesti katsoen myöhään,
vuonna 1972 voimaan tulleen kansanterveyslain
myötä. Uudistus oli osa paitsi kansainvälistä
kehitystä myös maata ravistelevaa rajua
yhteiskunnallista ja taloudellista rakennemuutosta.
Radikaalin uudistuksen välttämättömyyttä
alleviivasivat osaltaan 1960-luvulla
julkaistut kansainväliset vertailut, joissa Suomi
sijoittui monissa suhteissa (esimerkkeinä lää-
käri- ja sairaansijatiheys, keski-ikäisten miesten
ja naisten kuolleisuus) erittäin huonosti
(Harjula 2007, Tiitta 2009).
Kansanterveyslaki korvasi kunnanlääkärin
terveyskeskuslääkärillä, terveysaseman terveyskeskuksella
ja kunnansairaalan terveyskeskuksen
vuodeosastolla. Uudistus vaikutti
myös lääkärin yhteiskunnalliseen positioon:
se muutti perusterveydenhuollossa toimivan
lääkärin suhdetta yhteiskuntaan, paikallisyhteisöön
ja potilaisiin.
Terveyskeskuslääkäri oli yksiselitteisesti julkisen
sektorin palveluksessa oleva viranhaltija.
Monien lääkärien mielestä uudistuksen ongelmat
kiteytyivätkin juuri vapaan ammatinharjoittajan
aseman menettämiseen. Mukana
seurasi muita ongelmia: lisää byrokratiaa, itsenäisyyden
kaventumista ja ansiotason lasku.
Uuden järjestelmän edut – inhimilliset työajat,
paremmat tilat ja laitteet, laajentuneet yhteistyömahdollisuudet
– eivät kaikkien mielestä
riittäneet kompensoimaan haittoja, ja monet
kunnanlääkärit siirtyivät 1972 tai pian sen jälkeen
yksityiselle sektorille tai eläkkeelle.
Terveyskeskuslääkäri ei ollut samalla tavalla
Taulukko 2. Kunnanlääkärimäärä v. 1882–1970 (Suomen virallinen tilasto: Lääkintö-
hallituksen kertomus 1882–1970, Tilastokeskus 1971).
Vuosi Lääkäreitä Kunnanlääkäreitä
Kunnanlääkärien osuus
lääkärikunnasta (%)
1882 n. 160 1 0,6
1890 236 26 11
1900 373 52 14
1910 523 144 27
1920 657 189 29
1930 1000 247 25
1940 1379 271 20
1950 1997 347* 17,3
1960 2915 – –
1970 4798 450 9,3
*Luvussa ovat mukana myös kaupunginlääkärit
H. Hakosalo
KATSAUS
1549
kiinni paikallisyhteisössä kuin kunnanlääkäri,
eikä hänellä myöskään ollut siinä samanlaista
itsestään selvää erikoisasemaa. Lääkäreitä oli
huomattavasti enemmän kuin kunnanlääkärikaudella.
Lääkärien määrä kasvoi 1970-luvun
kuluessa noin 4 800:sta noin 9 000:een. Vaikka
kasvu oli nopeaa, Suomen lääkäritiheys oli
1970-luvun lopussa edelleen Pohjoismaiden
pienin. Vuosikymmenen alussa se oli ollut Euroopan
pienimpiä. Akateemisen koulutuksen
yleistyessä lääkärien sosioekonominen tausta
ja koulutustaso tulivat lähemmäksi keskivertokansalaista.
Lääkäri ei myöskään enää ollut
automaattisesti kunnallinen päätöksentekijä,
kun terveyslautakunnat korvautuivat selvemmin
poliittisin perustein valittavilla terveydenhoitolautakunnilla.
Riisuttuaan takkinsa virkaajan
päätteeksi terveyskeskuslääkäri oli yksi
kuntalainen muiden joukossa.
Eräs uudistuksen julki lausutuista tavoitteista
oli moniammatillisten työyhteisöjen luominen.
Terveyskeskuksiin keskitettiin paitsi laitteita
ja välineitä, joihin yksittäisillä kunnanlää-
käreillä ei ollut ollut mahdollisuutta tai halua
investoida, myös erilaisia terveydenhuollon
ammattilaisia. Vaikka kaikkein kauneimmat
visiot yhteistyöstä eivät arjessa aina olisi toteutuneetkaan,
vakiintuneiden työyhteisöjen
rakentuminen myös perusterveydenhuoltoon
merkitsi selkeää muutosta suhteessa kunnanlääkärin
suhteellisen yksinäiseen arkeen.
Siirtymä kunnanlääkärin ajasta terveyskeskuslääkärin
aikaan mullisti myös potilas-lääkä-
risuhteen. Tasa-arvon ja tehokkuuden kääntö-
puolena olivat kasvottomuus ja hoitovastuun
hämärtyminen. Kunnanlääkärin harjoittaman
”community medicinen” rinnalla terveyskeskuslääkäri
vaikutti vaikeasti saavutettavalta
ja persoonattomalta. Lääkärin puheille pääsi
vain ajanvarausjärjestelmän ja välikäsien kautta,
ja kotikäynnit jäivät historiaan. Potilaskontaktit
muuttuivat sattumanvaraisiksi, ja tehokkuusvaatimukset
lyhensivät vastaanottoaikoja.
Tilannetta yritettiin korjata 1980 ja 1990-lukujen
vaihteessa lanseeratulla omalääkärijärjestelmällä,
jonka monet hahmottivat nimenomaan
korjausliikkeenä kunnanlääkärijärjestelmän
suuntaan (Keränen 1980).
Keikkalääkäri – asiantuntemusta
ilman sitoumuksia
Keikkalääkäreiksi nimitetään sekä sellaisia yksityisiä
lääkäreitä, jotka hoitavat ammatinharjoittajina
lyhytaikaisia työsuhteita tai tehtäviä
julkisessa tai yksityisessä organisaatiossa, että
vuokralääkäreitä, jotka ovat työvoimaa vuokraavan
yrityksen palkkalistoilla. Lukumäärä ei
kenties vielä oikeuta nostamaan keikkalääkä-
reitä lääkärikunnan näkyvimmiksi nykyedustajiksi,
mutta mediassa he saavat usein edustaa
lääkärikuntaa ja siinä puhaltavia uusia tuulia.
Keikkalääkärin synnyttivät 1900-luvun
viimeisten vuosikymmenten taloudellispoliittiset
suhdanteet, jotka johtivat julkisen
sektorin kurjistumiseen ja julkisen ja yksityisen
sektorin rajojen uudelleen määritykseen.
Virkojen statuksen ja suhteellisten ansioiden
lasku, epävarmuus ja itsenäisyyden menetys
koetteli monia julkisella sektorilla työskenteleviä
ammattiryhmiä, mutta toisin kuin vaikkapa
palomiehet tai armeijan kantahenkilökunta
lääkärit saattoivat halutessaan suhteellisen helposti
siirtyä julkiselta sektorilta kokonaan tai
osittain yksityiselle.
Keikkalääkärillä on radikaalisti erilainen
suhde yhteiskuntaan kuin 1970-luvun terveyskeskuslääkärillä.
Siinä missä ainakin idealistisin
osa 1970-luvun lääkärikuntaa mielsi
itsensä yhteiskunnan palvelijoiksi ja otti viran
syrjäseudulla vastaan ”solidaarisuudesta” (Pasternack
ym. 2006), vuokralääkärin tavoite on
saada julkisesta sektorista irti mahdollisimman
suuri taloudellinen hyöty ilman pitkäaikaisia
sitoumuksia. Tietysti jo 1900-alussa kandidaateilla
oli tapana käydä ”kunnassa tienaamassa”,
mutta he tekivät niin tietoisina siitä, että kyse
oli väliaikaisratkaisusta. Lähes jokaisen tavoitteena
oli vakituinen virka.
Myös keikkalääkärin suhde työyhteisöön
eroaa terveyskeskuslääkärin suhteesta. Lyhyiden
työsuhteiden vuoksi keikkalääkäri jää
usein ulkopuoliseksi työyhteisössä eikä yksikön
työtapojen omaksumiseen välttämättä jää
aikaa (Pasternack ym. 2007). Ammatillisen
koheesion kannalta voi myös osoittautua ongelmalliseksi,
että keikkalääkäri saattaa saada
samasta tehtävästä suuremman palkkion kuin
Lääkäri, yhteiskunta ja yhteisö
1550
pidemmälle koulutettu ja kokeneempi virkalääkäri.
Osa virkalääkäreistä kokeekin, että
vuokralääkärijärjestelmä on romuttanut perinteisen,
oikeudenmukaisen palkkahierarkian
(Hanhela 2009).
Keikkalääkärin – erityisesti vuokralääkärin
– suhde paikallisyhteisöön ja potilaisiin eroaa
sekin aiemmasta: hän tulee yhteisöön yleensä
sen ulkopuolelta eikä halua olla sen jäsen eli
ottaa vastaan paikkakunnalla kenties vapaana
olevaa virkaa. Ulkopuolisuutta korostaa
monessa tapauksessa se, että vuokralääkäri ei
maksa veroja kuntaan, jossa hän työskentelee.
Keikkalääkärin potilassuhteet ovat lyhyitä ja
satunnaisia – tässä suhteessa ero kunnanlääkä-
rin toimenkuvaan ei voisi olla suurempi.
Lopuksi
Suomalaisen lääkärin historia on pitkälti virkalääkärin
historiaa. Lääkärit on koulutettu valtion
yliopistoissa suoraan valtion virkoihin tai
valtion subventoimiin kuntien virkoihin. Ensimmäiset
itsensä yksityispraktiikalla elättävät
lääkärit ilmaantuivat suurimpiin kaupunkeihinkin
vasta 1900-luvun alussa, ja vielä vuonna
1980 heidän osuutensa lääkärikunnasta oli
vain 6 % (Keränen 1980).
Valtio on tarjonnut lääkäreille koulutuksen,
taannut peruspalkan ja statuksen ja osallistunut
kilpailun karsimiseen sekä lääkärikunnan
rajoilta että sen sisältä. Toisin kuin useimmilla
muilla virkamiehillä lääkäreillä on aina – jopa
julkista sektoria suosineella 1970-luvulla – ollut
mahdollisuus kasvattaa ansioitaan yksityisellä
sektorilla. Millään muulla ns. vapaalla
ammattikunnalla ei myöskään ole ollut samanlaisia
mahdollisuuksia vaikuttaa koulutuspaikkojen
määrään ja sitä kautta ammattikunnan
kokoon ja tulotasoon.
Profession määritelmään kuuluu olennaisena
ajatus hiljaisesta sopimuksesta profession
ja yhteiskunnan välillä: professio sitoutuu palvelemaan
yhteiskuntaa ja yhteisöä tavalla, joka
ylittää tavallisille palkkatyöläisille asetettavat
minimivaatimukset, ja yhteiskunta sitoutuu
suojelemaan professiota kilpailulta (esimerkiksi
rajoittamalla koulutuksen volyymia ja
valvomalla praktiikan harjoittamista) ja myöntää
sille merkittävää ammatillista autonomiaa
(esimerkiksi koulutuksellisten kriteerien mää-
rittämisessä ja sisäisessä valvonnassa). Viime
kädessä sopimus perustuu molemminpuoliseen
luottamukseen.
Sopimus on viimeisen vuosikymmenen
kuluessa rapautunut. Moni lääkäri torjuu ajatuksen
lääkäristä yhteisön ja yhteiskunnan
palvelijana todellisuudelle vieraana idealismina.
Julkinen valta puolestaan rajoittaa ammattikunnan
autonomiaa ulottamalla kontrollin
lääkärintyön sisältöön. Lääketieteellistä asiantuntemusta
edellyttäviä päätöksiä – joista lää-
ketieteen nopea kehitys tekee yhä komplisoituneempia
– tekevät yhä useammin muut kuin
lääkärit, yleensä joko taloudellisen tai hallinnollisen
koulutuksen saaneet johtajat tehokkuuden
ja kilpailukyvyn nimissä tai poliittisin
perustein valitut luottamusmiehet demokratian
nimissä. Prosessi ei missään tapauksessa
rajoitu Suomeen (Tallis 2004). Se näyttäytyy
kuitenkin väistämättä rajuna maassa, jossa lää-
kärikunnan suhde julkiseen sektoriin on ollut
poikkeuksellisen tiivis. ■
HEINI HAKOSALO, FT, tutkijatohtori (Suomen Akatemia)
Oulun yliopisto, historiatieteet
PL 1000, 90014 Oulun yliopisto
H. Hakosalo
KATSAUS
1551
KIRJALLISUUTTA
• Hanhela HT. Lääkäripulan lääkäri pulassa.
Duodecim 2009;125:808–9.
• Harjula M. Terveyden jäljillä. Suomalainen
terveyspolitiikka 1900-luvulla. Tampere:
Tampereen yliopistopaino 2007.
• Johnsson G. Suomen piirilääkärit. Helsinki:
Suomen sukututkimusseura 1928.
• Kauttu K, Reinilä AM, Vuotilainen A.
Kunnanlääkärin työ ja elämä. Helsinki:
Suomen Lääkäriliitto 1983.
• Kauttu K, Kosonen T. Suomen Lääkäriliitto
1910–1985. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto
1985.
• Keränen S. Lääkäri Suomessa. Helsinki:
Kirjayhtymä 1980.
• Kunnanlääkärin työ ja elämä. Julkaisematon
aineisto. Kansalliskirjaston käsikirjoitusarkisto,
temaattiset kokoelmat.
• Lavonius H. Kunnanlääkärilaitoksen
75-vuotishistoria. Helsinki: Suomen kunnanlääkäriyhdistys
1959.
• Pasternack A, Ruokonen T, Ståhl-Hindsberg
M, toim. Lääkärintyön muistoja. Lä-
karminnen. Helsinki: SKS ja Kustannus Oy
Duodecim 2006.
• Pasternack A, Pelkonen R, Eskola K,
Haahtela T, toim. Lääkäriksi. Helsinki: Kustannus
Oy Duodecim 2007.
• Soininen (ent. Johnsson) G. Lääninlää-
kärilaitoksemme esihistoriaa. Duodecim
1943;11:496–520.
• Suomen virallinen tilasto 11. Lääkintöhallituksen
kertomus. Helsinki: Lääkintö-
hallitus 1882–1970.
• Tallis R. Hippocratic oaths: medicine and
its discontents. London: Atlantic Books
2004.
• Tiitta A. Collegium medicum. Lääkintö-
hallitus 1878–1991. Helsinki: Lääkintöhallitus
2009.
• Tilastokeskus. Suomen tilastollinen vuosikirja.
Helsinki: Tilastokeskus 1971.
• Webster C. Medicine and the welfare
state. Kirjassa: Cooter R, Pickstone J, toim.
Medicine in the 20th century. Amsterdam:
Harwood Academic Publishers 2000,
s. 125–40.
• Vuolio V. Lunastettu vapaus. Kunnanlää-
kärin ammatillisen autonomian muotoutuminen.
Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto 1992.
Summary
Physician, society and community – a review of the development of medical profession in Finland
The history of the Finnish medical profession can be considered to have begun in the 1830’s. From the
primary health care viewpoint, the history is divided into four periods: the era of the district doctor
(1832 to 1900), the era of the municipal doctor (1900 to 1972), the era of the health care center
doctor (from 1972 onwards) and – as it seems – the era of the locum doctor (from the beginning of
the 21th century onwards). In addition to education, methods and patient material, the physician’s
social status has also undergone significant changes with the progress from one period to another.
Sidonnaisuudet
HEINI HAKOSALO: Kirjoittajalla ei ole sidonnaisuuksia.

Lääkärien virka- ja arvonimikkeitä

Am. = amerikkalainen nimike
Br. = brittiläinen nimike
Kursivoidut tekstit ovat esimerkkejä
amanuenssi junior house officer
apulaislääkäri assistant physician
doctor in training
house officer (Br., ei erikoistumisvirka)
senior house officer (Br., erikoistumisvirka)
(senior) registrar (Br., suppean erikoisalan apulaislääkäri)
resident (Am.)
fellow (Am., suppean erikoisalan apulaislääk.)
intern (Am., ei erikoistumisvirka)
apulaisopettaja clinical lecturer
clinical instructor (Am.)
assistant professor (Am.)
apulaisprofessori associate professor
apulaisylilääkäri deputy… (ks. ylilääkäri, esim. deputy chief physician)
deputy chief (Deputy Chief, Paediatric Dept.)
assistant chief (Assistant Chief of Surgery, Am.)
associate… (ks. ylilääkäri, esim. associate chief physician)
asiantuntijalääkäri medical adviser
medical expert
assistentti assistant
dekaani dean
dosentti docent
reader (Br.)
senior lecturer (Am.)
associate professor (Am.)
erikoislääkäri specialist
cardiologist, obstetrician, haematologist, jne
medical specialist
consultant (Br.)
erikoislääkärin tutkinto Specialist Degree in Medicine
erikoistuva lääkäri doctor in training
specialising physician
ks. myös apulaislääkäri
”eurolääkäri” ks. perusterveydenhuollon lisäkoulutuksessa oleva lääkäri
hallinnollinen apulaisylilääkäri administrative deputy chief physician
ks. myös apulaisylilääkäri
hallintoylilääkäri chief administrative physician
chief administrative medical officer
chief medical administrator
johtajalääkäri medical director
johtajaylilääkäri medical director
johtava lääkäri medical director
director of medical services
director of health services (esim. tk:ssa)
chief of staff (Am.)
johtava työterveyslääkäri chief occupational health physician
johtava ylilääkäri medical director
(ks. myös johtava lääkäri)
kliininen opettaja clinical lecturer
clinical instructor (Am.)
assistant professor (Am.)
laillistettu erikoislääkäri licensed medical specialist (in…)
laillistettu lääkäri licensed physician
laillistettu yleislääkäri licensed general practitioner
(right to practise independently as a general practitioner)
lääketieteellinen asiantuntija medical adviser
lääketieteellinen neuvonantaja medical adviser
lääketieteen ja kirurgian tohtori Doctor of Medical Science
D.Med.Sc.
M.D., Ph.D. (Am.)
(myös:) Doctor of Medicine and Surgery
lääketieteen kandidaatti Bachelor of Medicine
B.M.
lääketieteen lisensiaatti Licentiate of Medicine
Lic. Med.
M.D.
lääketieteen opiskelija medical student
lääketieteen tohtori Doctor of Medical Science
D.Med.Sc.
M.D., Ph.D. (Am.)
lääkäri doctor
physician
M.D.
lääninlääkäri provincial medical officer
oikeuslääkäri medicolegal officer (of provincial administration)
medical examiner
omalääkäri family doctor
personal doctor
orientoivan vaiheen lääkäri pre-licence physician
pre-registration house officer (Br.)
intern (Am.)
osastonlääkäri senior physician
senior ward physician
(ks. myös erikoislääkäri)
osastonylilääkäri head of department/section
chief of department/section
department head
chief specialist (erikoislääkäreiden esimies)
(ks. myös ylilääkäri)
perusterveydenhuollon lisä-
koulutuksessa oleva lääkäri
doctor in specific training in general medical practice
professori professor
sairaalalääkäri
(erikoistuvan lääkärin
virkanimikkeenä)
doctor in training
(ks. myös apulaislääkäri)
terveysjohtaja director of health services
terveyskeskuslääkäri health centre physician
general practitioner (Br.)
GP (Br.)
terveystoimen johtaja director of health services
toimialajohtaja chief of department
head of department
tulosyksikön johtaja chief of division
head of division
työterveyslääkäri occupational health physician
industrial physician
vastaava lääkäri chief medical officer (Chief Medical Officer, Maternal and
Child Care)
physician-in-charge
väestövastuulääkäri family doctor
personal doctor
yksityislääkäri private practitioner
yleislääkäri general practitioner
GP
ylilääkäri chief physician
senior medical officer (viranomainen)
physician-in-chief
head physician
chief of service (Chief of Service, Emergency Room, Am.)
head (Head, Paediatric Department)
chief (Chief Paediatrician)
chief medical officer
clinical director
Erikoisalat ja erityispätevyydet
1. VANHAT ERIKOISALAT
Pääala
- Suppeat alat
Specialty
- Subspecialty
anestesiologia Anaesthesiology
foniatria Phoniatrics
- audiologia - Audiology
fysiatria Physical and Rehabilitation Medicine
geriatria Geriatrics
iho- ja sukupuolitaudit Dermatology and Venereology
- allergologia - Allergology
- ammatti-ihotaudit - Occupational Dermatology
keuhkosairaudet Respiratory Medicine
- allergologia - Allergology
kirurgia Surgery
- gastroenterologia - Gastroenterological Surgery
- ortopedia ja traumatologia - Orthopaedics and Traumatology
- urologia - Urology
- thorax- ja verisuonikirurgia - Thoracic and Cardiovascular Surgery
- lastenkirurgia - Paediatric Surgery
- plastiikkakirurgia - Plastic Surgery
- käsikirurgia - Hand Surgery
kliininen farmakologia Clinical Pharmacology
kliininen fysiologia Clinical Physiology
- lastenfysiologia - Paediatric Clinical Physiology
- isotooppitutkimukset - Nuclear Medicine
kliininen kemia Clinical Chemistry
- endokrinologiset laboratoriotutkimukset - Endocrinology
- hematologiset laboratoriotutkimukset - Laboratory Haematology
- isotooppitutkimukset - Nuclear Medicine
- proteiinikemialliset tutkimukset - Protein Chemistry
- teollisuustoksikologiset tutkimukset - Industrial Toxicology
- lääkeaineiden laboratoriotutkimukset - Medicinal Substance Analyses
kliininen mikrobiologia Clinical Microbiology
- bakteriologia - Bacteriology
- immunologia - Immunology
- virologia - Virology
kliininen neurofysiologia Clinical Neurophysiology
korva-, nenä ja kurkkutaudit Otorhinolaryngology
- audiologia - Audiology
- allergologia - Allergology
lastenneurologia Child Neurology
lastenpsykiatria Child Psychiatry
- nuorisopsykiatria - Adolescent Psychiatry
lastentaudit Paediatrics
- lastengastroenterologia - Paediatric Gastroenterology
- lastenallergologia - Paediatric Allergology
- lastenendokrinologia - Paediatric Endocrinology
- lasteninfektiosairaudet - Paediatric Infectious Diseases
- lastenkardiologia - Paediatric Cardiology
- neonatologia - Neonatology
- lastennefrologia - Paediatric Nephrology
- lastenhematologia - Paediatric Haematology and Oncology
leukakirurgia Maxillofacial Surgery
liikuntalääketiede Sports and Exercise Medicine
naistentaudit ja synnytykset Obstetrics and Gynaecology
- syöpätaudit ja sädehoito - Gynaecological Oncology
- gynekologinen endokrinologia - Gynaecological Endocrinology
- gynekologinen endoskopia - Gynaecological Endoscopy
- perinatologia - Perinatology
neurokirurgia Neurosurgery
neurologia Neurology
- geriatria - Geriatrics
oikeuslääketiede Forensic Medicine
patologia Pathology
- neuropatologia - Neuropathology
- pediatrinen patologia - Paediatric Pathology
perinnöllisyyslääketiede Clinical Genetics
psykiatria Psychiatry
- nuorisopsykiatria - Adolescent Psychiatry
- geriatria - Psychogeriatrics
- oikeuspsykiatria - Forensic Psychiatry
radiologia Radiology
- lastenradiologia - Paediatric Radiology
- neuroradiologia - Neuroradiology
- isotooppitutkimukset - Nuclear Medicine
silmätaudit Ophthalmology
- neuro-oftalmologia - Neuro-ophthalmology
sisätaudit Internal Medicine
- allergologia - Allergology
- endokrinologia - Endocrinology
- gastroenterologia - Gastroenterology
- geriatria - Geriatrics
- kliininen hematologia - Clinical Haematology
- infektiosairaudet - Infectious Diseases
- kardiologia - Cardiology
- nefrologia - Nephrology
- reumatologia - Rheumatology
syöpätaudit ja sädehoito Oncology and Radiotherapy
terveydenhuolto Public Health
työterveyshuolto Occupational Health
- työlääketiede - Occupational Medicine
- ympäristöterveydenhuolto - Environmental Health Services
yleislääketiede General Practice
- ympäristöterveydenhuolto - Environmental Health Services
hallinnon pätevyys Diploma in Health Administration
2. UUDET ERIKOISALAT
anestesiologia ja tehohoito Anaesthesiology and Intensive Care Medicine
endokrinologia Endocrinology
foniatria Phoniatrics
fysiatria Physical and Rehabilitation Medicine
gastroenterologia Gastroenterology
gastroenterologinen kirurgia Gastroenterological Surgery
geriatria Geriatrics
ihotaudit ja allergologia Dermatology and Allergology
infektiosairaudet Infectious Diseases
kardiologia Cardiology
keuhkosairaudet ja allergologia Respiratory Medicine and Allergology
kliininen farmakologia ja lääkehoito Clinical Pharmacology and Pharmacotherapy
kliininen fysiologia ja isotooppilääketiede Clinical Physiology and Nuclear Medicine
kliininen hematologia Clinical Haematology
kliininen kemia Clinical Chemisty
kliininen mikrobiologia Clinical Microbiology
kliininen neurofysiologia Clinical Neurophysiology
korva- nenä- ja kurkkutaudit Otorhinolaryngology
käsikirurgia Hand Surgery
lastenkirurgia Paediatric Surgery
lastenneurologia Child Neurology
lastenpsykiatria Child Psychiatry
lastentaudit Paediatrics
liikuntalääketiede Sports Medicine
naistentaudit ja synnytykset Obstetrics and Gynaecology
nefrologia Nephrology
neurokirurgia Neurosurgery
neurologia Neurology
nuorisopsykiatria Adolescent Psychiatry
oikeuslääketiede Forensic Medicine
oikeuspsykiatria Forensic Psychiatry
ortopedia ja traumatologia Orthopaedics and Traumatology
patologia Pathology
perinnöllisyyslääketiede Clinical Genetics
plastiikkakirurgia Plastic Surgery
psykiatria Psychiatry
radiologia Radiology
reumatologia Rheumatology
silmätaudit Ophthalmology
sisätaudit Internal Medicine
suu- ja leukakirurgia Oral and Maxillofacial Surgery
sydän- ja rintaelinkirurgia Cardiothoracic Surgery
syöpätaudit Oncology
terveydenhuolto Public Health
työterveyshuolto Occupational Health
urologia Urology
verisuonikirurgia Vascular Surgery
yleiskirurgia General Surgery
yleislääketiede General Practice
3. LÄÄKÄRILIITON ERITYISPÄTEVYYDET
audiologia Audiology
diabeteksen hoito Treatment of Diabetes
ensihoito Emergency Medicine
hematologiset laboratoriotutkimukset Laboratory Haematology
kansainvälinen terveydenhuolto International Health Care
kehitysvammalääketiede Medical Aspects of Intellectual Disability
kivunhoito Pain Management
kuntoutus Rehabilitation
lasten anestesiologia ja tehohoito Child Anaesthesia and Intensive Care
lastenpsykoterapia Child Psychotherapy
lastenpsykoterapian kouluttaja Training of Child Psychotherapy
lastenreumatologia Paediatric Rheumatology
liikennelääketiede Traffic Medicine
lääkeala Pharmaceutical Medicine
neuroanestesiologia Neuroanaesthesiology
obstetrinen anestesiologia Obstetric Anaesthesiology
psykoterapia Psychotherapy
psykoterapian kouluttaja Training of Psychotherapy
päihdelääketiede Addiction Medicine
reumaortopedia Rheuma-Orthopaedics
sairaalahygienia Hospital Hygiene
seulontamammografia Screening Mammography
silmäkirurgia Eye Surgery
sotilaslääketiede Military Medicine
sukelluslääketiede ja ylipainehappihoito Diving Medicine and Hyperbaric Oxygen Treatment
sydänanestesia Cardiac Anaesthesia
unilääketiede Sleep Medicine
vakuutuslääketiede Insurance Medicine
yleissairaalapsykiatria General Hospital Psychiatry
Terveydenhuollon organisaatio ja laitoksia suomeksi ja englanniksi
aluesairaala regional hospital
kaupunginhallitus city board
town board
kaupunginvaltuusto city council
town council
keskussairaala central hospital
keskussairaalapiiri central hospital district
kunnanhallitus municipal board
kunnanvaltuusto municipal council
local council
kunta municipality
local authority
kuntayhtymä joint municipal board
laitossairaala special institution hospital
lääkäriasema medical station
(private) group practice
lääkärikeskus (private) medical centre
lääni province
lääninhallitus
- lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosasto
provincial state office
- social and health department
mielenterveystoimisto mental health clinic
mielisairaala psychiatric hospital
mental hospital
mielisairaanhoitopiiri psychiatric (health) care district
mental (health) care district
omalääkärijärjestelmä family doctor system
personal doctor system
opetussairaala teaching hospital
academic hospital
poliklinikka outpatient department
outpatient clinic
päivystyspoliklinikka emergency room
emergency department
emergency clinic
(sairaalan vuode)osasto (hospital) ward
(sairaalan) klinikka department
division
sairaanhoitoalue hospital area
sairaanhoitopiiri hospital district
terveysasema (municipal) health station
terveyskeskuksen sairaala (municipal) health centre hospital
terveyskeskuksen vuodeosasto (municipal) health centre ward
terveyskeskus (municipal) health centre
terveyslautakunta municipal health board
väestövastuujärjestelmä family doctor system
personal doctor system
yliopistollinen keskussairaala university central hospital
yliopistosairaala university hospital
LAITOSTEN YMS NIMIÄ
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) Hospital District of Helsinki and Uusimaa
Helsingin yliopistollinen keskussairaala (HYKS) Helsinki University Central Hospital
Kansaneläkelaitos Social Insurance Institution
Kansanterveyslaitos National Public Health Institute
Kunnallinen työmarkkinalaitos Commission for Local Authority Employers
Kuntaliitto Association of Finnish Local and Regional
Authorities
Lääkelaitos National Agency for Medicines
Lääketieteellinen tiedekunta Faculty of Medicine
Opetusministeriö Ministry of Education
Sosiaali- ja terveydenhuollon
tuotevalvontakeskus
National Product Control Agency for Welfare
and Health
Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja
kehittämiskeskus STAKES
National Research and Development Centre for
Welfare and Health
Sosiaali- ja terveysministeriö Ministry of Social Affairs and Health
Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Finnish Medical Society Duodecim
Suomen Lääkäriliitto Finnish Medical Association
Terveydenhuollon oikeusturvakeskus National Authority for Medicolegal Affairs
Työterveyslaitos Finnish Institute of Occupational Health

Исландия стала лидером рейтинга свободы интернета

Эстония – на втором месте в мире по свободе интернета. (Рига, 6 декабря, «Татар-информ», Дмитрий Родионов). Исландия стала лидером рейтинга свободы интернета. 4 декабря правозащитная организация Freedom House опубликовала очередной доклад «Свобода в мире», в котором анализируется состояние дел с политическими правами и гражданскими свободами в различных государствах. Организация оценивает свободу в Сети по шкале от 100 до 0 баллов. Чем меньше баллов, тем выше уровень интернет-свободы. Исландия набрала по этой шкале 6 пунктов. Второе место в рейтинге свободы интернета эксперты организации отдали Эстонии, получившей 8 баллов, сообщается на портале stolitsa.ee.

Исландия продолжит охотиться на китов

Исландия желает связать себя с Японией договором о свободной торговле. Как заявил министр иностранных дел Gunnar Sveinsson, обе страны в течение многих лет связывают тесные экономические отношения. Пришло время укрепить связи, особенно в тех областях, в которых оба государства действуют аналогично. Контекст вышесказанного касается охоты на китов. И Япония, и Исландия, несмотря на международные протесты, продолжают охотиться на млекопитающих. Япония является основным потребителем китового мяса, поставляемого исландцами. Более 70 % исландского экспорта, направляемого в Японию, представляет собой рыбная продукция. Во время встречи в Токио министр Sveinsson, а также его японский коллега Fumio Kishida, пришли к соглашению о том, что охота на китов имеет глубокие исторические корни в культуре обеих стран. Исландский гость сообщил о начале кампании, преследующей цель убедить международное сообщество в том, что охота на китов не вредит популяции млекопитающих, в частности, и экосистеме, в целом. Напомним, Международная комиссия по проблеме популяции китов в сентябре уходящего года ввела ряд ограничений на охоту в так называемых научно-исследовательских целях.

Дания ратифицировала Соглашение об ассоциации Украины с ЕС

Также ратифицированы соглашения с Молдовой и Грузией Королевство Дания ратифицировало Соглашение об ассоциации Украины и Евросоюза. Об этом в Twitter сообщил министр иностранных дел Дании Мартин Лидегор, передает Корреспондент. «Очень рад, что Дания только что ратифицировала Соглашение об ассоциации ЕС с Украиной, Молдовой и Грузией. Важный шаг в направлении более тесного сотрудничества», – отметил он. Отметим, что процедуру ратификации Соглашения об ассоциации Украины и Евросоюза, в общем, должны полностью завершить 28 стран-членов ЕС. Соглашение об ассоциации Украины с Евросоюзом ратифицировали Венгрия и Швеция, Эстония, Словакия, Болгария, Литва, Латвия, Мальта, Чехия, Хорватия, Польша и Румыния. Также ратификацию завершила сама Украина синхронно с Европейским парламентом. 1 ноября частично вступило в силу Соглашение об ассоциации между Украиной и Евросоюзом. При этом часть положений, касающихся создания зоны свободной торговли, не будет действовать как минимум до конца 2015 года. Имплементация евроассоциации Украины будет проводиться в два этапа.

ДАНИЯ УЖЕСТОЧИТ ОТНОШЕНИЕ К МИГРАНТАМ В НАСТУПИВШЕМ ГОДУ ПРАВИТЕЛЬСТВО ДАНИИ НАМЕРЕНО УЖЕСТОЧИТЬ ОТНОШЕНИЕ К ИММИГРАНТАМ

Об этом сообщила премьер-министр Хелле Торнинг-Шмитт, выступая по национальному телевидению с традиционным новогодним обращением к датчанам. По мнению главы правительства, интеграции иммигрантов в датское общество не происходит, и слишком многие из них получают социальную помощь, сообщает ТАСС. «Беженцы должны работать в Дании, - подчеркнула она. - Они не должны становиться клиентами». Торнинг-Шмитт сообщила, что будут сокращены возможности для воссоединения семей и ужесточены правила предоставления убежища. Она добавила, что правительство выступит с новыми предложениями по наращиванию экономического роста, а также высказалась за улучшение системы выплаты пособий по безработице. По мнению местных наблюдателей, Торнинг-Шмитт готовит почву для проведения в Дании досрочных парламентских выборов. Известный политический обозреватель Ханс Энгель предположил, что они будут проведены в мае, если рейтинги популярности будут благоприятствовать правящей коалиции. Очередные выборы должны состояться в стране не позднее сентября текущего года.

Норвегия увеличит экспорт морепродуктов в Украину

Крупнейшие норвежские компании, занимающиеся отправкой в Восточную Европу рыбы и других морепродуктов, намерены сосредоточить свои поставки на территорию Украины. Об этом отметил один из менеджеров гражданского Королевского Флота Норвегии Торвалд Петерсен в комментарии корреспонденту . «Осло в состоянии помочь потенциальным партнерам, одним из которых является Киев, и даже снизить для них цены, подчеркнул знаток. – Нет никаких сомнений, в том, что Украина станет для нас потенциальным рынком сбыта». Как подчеркнул Т. Петерсен, даже при подобном демпинге цен наши потребители принесут Норвегии «определенную прибыль». Напомним, накануне Норвегия, не являющаяся членом Евросоюза, поддержала стремление Брюсселя расширить экономические контакты Киева и ЕС. О возможных суммах сделок не сообщается.